Det är vår skyldighet att försvara människorna som riskerar att hamna utanför.
Politiikka A-Ö: Koulutus
Suomen menestyksen ja hyvinvoinnin perustana on tasa-arvoinen, laadukas koulutus sekä korkealaatuinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta. Se takaa tulevaisuuden kilpailukykymme ja työllisyytemme.
Perusopetuksen on oltava osallistavaa ja yleissivistävää, ja sen on annettava kaikille yhtäläiset tulevaisuuden mahdollisuudet.
Jokaisella on oltava oikeus julkiseen perusopetukseen, lähtökohtana omat kyvyt.
Koulutuksen tulee voimistaa oppilaiden edellytyksiä toimia alati muuttuvassa yhteiskunnassa ja antaa heille tietoa, joka tukee heitä läpi elämän. Koulun on torjuttava ennakkoluuloja, seksismiä, rasismia ja kiusaamista. Lukion tulee jatkossakin tarjota laajaa, yleissivistävää opetusta. Ammattikoulutus antaa hyviä valmiuksia ammattiin ja turvaa samalla siirtymisen kolmannelle asteelle.
Yhteistyötä työelämän kanssa kehitetään edelleen, jotta turvataan nuorison harjoittelupaikat ja mahdollisuudet oppisopimuksiin. Haluamme kehittää korkeakoulujen opetusta ja tutkimusta maailman laadukkaimmaksi. Korkeakoulujen autonomia on turvattava.
Korkeakoulutuksen tulee olla yleissivistävää ja ottaa huomioon työelämän ja yhteiskunnan tarpeet.
Mielestämme valtiolla tulee olla päävastuu korkeakoulujen rahoittamisesta, mutta haluamme myös lisätä ulkoisen rahoituksen kannustimia. Tarvitaan pitkäjänteistä ja kestävää rahoitusta, jotta korkeakoulut voivat pysyä laadukkaina.

Andreas Elfving
Poliittinen sihteeri ja Kansainvälisten asioiden sihteeri
“Vi delar oron – men har egna verktyg för att lösa problemen”
SFP deltar inte i den interpellation som på fredag lämnas in av SDP, De gröna och Vänsterförbundet.
Nylander: Trygga tillgången till svenskspråkiga barnledare
Barnledarutbildningen på svenska i södra Finland upphör i och med att yrkesskolan Prakticum inte längre får utbilda barnledare. Undervisnings- och kulturministeriet har fattat beslutet.
Riv upp beslutet om att lägga ner barnledarutbildningen i Helsingfors
Viktigt med fortsatt barnledarutbildning i Helsingfors
Wallin: RKP:n vaihtoehtobudjetti kannustaa työntekoon
Työntekijälle jäisi enemmän rahaa käteen, sillä tuloverotusta lasketaan kaikissa tuloryhmissä.
Henriksson edistää suomalaisten opiskelijoiden mahdollisuuksia Ruotsissa
Viime keväästä suomalaisten opiskelijoiden on ollut vaikeampi saada opiskelupaikkaa ruotsalaisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa. Tämä johtuu Yliopisto- ja korkeakouluneuvoston tekemistä muutoksista siihen, miten todistuksia vertaillaan.
SFP i Nyland: Mer stöd och större förståelse för små svenskspråkiga skolor!
Svenska folkpartiet i Nyland anser att det är av allra högsta vikt att det finns svenskspråkig och kompetent personal tillgänglig i alla svenskspråkiga skolor.
Tillgång till kvalitativ dagvård viktigt för barnens framtid
SFP:s partiordförande Anna-Maja Henriksson besökte igår Grev daghem i Larsmo, Maria daghem i Jakobstad och Kvarnbo daghem i Kronoby.
Ammatillisen koulutuksen uudistuksessa liikaa kysymysmerkkejä
Eduskunnan sivistysvaliokunta on eilen päättänyt ammatillisen koulutuksen isosta reformista. Ammatillisen koulutuksen sisältö ja rahoitus muuttuvat radikaalisti.
Satsa på utbildning och forskning då arbetslivet förnyas
– Vi behöver satsa på utbildning och forskning om vi ska klara oss helskinnade genom den här samhällsförändringen, sade Thomas Blomqvist i riksdagens framtidsdebatt om förändringarna i arbetslivet på tisdagen.