Haluamme tehdä modernia alue- ja maaseutupolitiikkaa jossa alueita kannustetaan ja annetaan mahdollisuus kehittää omia ominaisuuksia ja vahvuuksiaan. Valtion pitää luoda edellytykset vahvalle aluelliselle työlle, esimerkiksi infrastruktuurin kehittämiseen. Suomi tarvitsee maaseutua, saaristoa ja kaupunkeja. Vahvaa peruselinkeinoa ja toimivaa yhteiskuntapalvelua on elävän maaseudun perusta. Kaupungistumisen myötä yhteiskunnan palvelut pitää perustua nykypäivän tarpeisiin. Haluamme kehittää uusia toimintatapoja ja palveluja jotka ylittävät hallinto- ja sektorirajat, kiertävillä ja etäpalveluilla turvatakseen viranomaispalvelut haja-asutusalueilla. Haluamme korostaa maaseudun potentiaali yrittäjille ja hyvänä elinympäristönä. Mahdollisuus ympärivuotiseen asumiseen vapaa-aika asunnoissa on oltava sama koko maassa. Kaikilla on oltava mahdollisuus valita missä asuu ja missä on kirjoilla.

Andreas Elfving

Poliittinen sihteeri ja Kansainvälisten asioiden sihteeri

Yhteystiedot »

Postin otettava itseään niskasta kiinni

Joulun jälkeen on muun muassa käynyt ilmi, että monet oikealla osoitteella lähetetyt joulukortit ovat saapuneet myöhässä osoiteselvityksen jälkeen, vaikka ne on lähetetty ennen Postin asettamaa aikarajaa.