Pyrimme vaikuttamaan siihen, että Suomessa on edellytyksiä harjoittaa ammattikalastusta. Ammattikalastus tulee ottaa huomioon EU:n vahvistaessa vuosittaiset kalastuskiintiönsä. Hoitokalastus eli ns. roskakalan pyynti on tärkeä ympäristötoimenpide Itämeren, Suomenlahden ja Selkämeren tilan parantamiseksi.

Andreas Elfving

Poliittinen sihteeri ja Kansainvälisten asioiden sihteeri

Yhteystiedot »

Torvaldsin kalastusesitys sai kannatusta

Euroopan parlamentti päätti viime viikolla kuinka esimerkiksi Pohjanmeren kalastuskiintiöiden suuruuksista, sekä muista elinvoimaisen kalakannan turvaamiseen tarvittavista toimenpiteistä.