Maahanmuuttovirasto on tulkinnut syyskuussa voimaan tullutta uutta lakia siten, että oleskelulupaa opiskelun perusteella ei enää voi hakea turvapaikanhakija, joka on saanut opiskelupaikan turvapaikkamenettelyn aikana.
Politiikka A-Ö: Pakolaisuus ja turvapaikka
Vuosisataamme tulevat leimaamaan pakolaiskriisit eri puolilla maailmaa. Sodat ja ilmastonmuutos pakottavat miljoonia ihmisiä pakenemaan kodeistaan. Suomella on kansainvälinen vastuu auttaa hädänalaisia ihmisiä.

Andreas Elfving
Poliittinen sihteeri ja Kansainvälisten asioiden sihteeri
Unga killars marginalisering måste tas på allvar
Av 15–29-åringar är cirka fem procent marginaliserade och två tredjedelar av dem är pojkar.
Adlercreutz ja Torsti: Turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa on parannettava
Paine toimeenpanna käännytyksiä on johtanut siihen, että sekä Maahanmuuttoviraston että poliisin toiminnassa on ollut oikeusturvan näkökulmasta huolestuttavia piirteitä, Anders Adlercreutz sanoo.
Henriksson: Suomen täytyy huolehtia pakolaisten oikeusturvasta
Epäilyksemme osoittautui valitettavasti aiheelliseksi, nyt se on mustaa valkoisella. Maahanmuuttovirasto on kiristänyt tulkintojaan ja käytäntöjään vuodesta 2015.
SFP frågade regeringen om familjen i Lovisa som hotas av avvisning
Är det enligt inrikesministern rätt att oskyldiga barn sänds tillbaka till farliga förhållanden i Irak?
Henriksson: Suomi ei voi sulkea korvansa UNHCR:lle
On aika havahtua siihen, että tarvitaan pakolaispolitiikan suunnanmuutos. Kyse on ihmishengistä,
Ihmisten lähettäminen turvattomiin maihin on lopetettava
Suomi ei voi vuonna 2018 olla maa, joka lähettää ihmisiä takaisin maihin joissa he ovat vaarassa tulla murhatuiksi, sanoo kansanedustaja Eva Biaudet.
Biaudet: Humanitaarinen suojelu otettava uudelleen käyttöön
Kansanedustaja Eva Biaudet’n lakialoite humanitaarisen suojan uudelleen käyttöönotosta on tänään eduskunnan käsiteltävänä. Suomi on arveluttavalla tavalla kiristänyt turvapaikkapolitiikkaansa.
Hallitus on vastuussa huonoista päätöksistään
RKP:n puheenjohtaja, entinen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan istuvan hallituksen tekemät muutokset turvapaikanhakuprosessiin ovat olleet kaikilta osin haitallisia.
Pakkokäännytykset Afganistaniin peruttava!
Tietojen mukaan Suomi on pakkopalauttamassa ensi yönä turvapaikanhakijoita Kabuliin, huolimatta siitä, että Afganistan ei YK:n maatietojen mukaan ole turvallinen maa.