– Eduskunnassa ja politiikassa kääntyvät nyt isot pyörät. Hallitus kaatui yhdessä lippulaivansa eli sote-uudistuksen kanssa.
Politiikka A-Ö: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus (sote)
Ei kannata rakentaa järjestelmää joka menee ihan ristiin asiantuntijoiden mielipiteisiin vaarantaen heikoimpien tilannetta. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen yhdistäminen maakunta uudistukseen oli onneton ratkaisu. Sen sijaan että kehittäisi olemassa olevia, kansainvälisessä vertailussa kustannustehokkaita rakenteita, yhdistetään nyt tärkeää osaa yhteiskunnan palveluista maakuntahallinnon pakkopaitaan. Neuvolan pitäisi selkeästi jättää valinnanvapauden ulkopuolelle, samalla tavalla kun kouluterveys. Ei myöskään ole tehty mitään kunnon vaikutusarviointia valinnanvapaus uudistuksesta. Myös asiantuntijat peräänkuuluttavat pilottiprojektejä ja että järjestelmä kokeltaisi kunnolla yhdessä maakunnassa. Aikataulu on liian tiukka ja uudistus tuo mukanaan riskejä koko väestölle ja suomalaiselle yhteiskunnalle.

Andreas Elfving
Poliittinen sihteeri ja Kansainvälisten asioiden sihteeri
Henriksson: Suomi tarvitsee harkitun sote-uudistuksen
RKP:n puheenjohtajan, kansanedustaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan Suomi tarvitsee harkitun sote-uudistuksen, joka keskittyy sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmiin, ei massiivisiin hallintouudistuksiin.
Henriksson hallituspuolueiden päätöksestä: Valiokunnan enemmistö ottaa nyt äärettömän suuren riskin
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kyseenalaistaa voimakkaasti eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan hallituspuolueiden edustajien päätöksen lopettaa asiantuntijakuulemiset hallituksen sote-uudistusta koskevasta vastineesta.