RKP:n puheenjohtajan, kansanedustaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan Sipilän hallituksen budjettiesitys ei korjaa hallituksen koulutusleikkausten aiheuttamaa vahinkoa.
Politiikka A-Ö: Talouspolitiikka
Vastuullinen, kestävä ja pitkäjänteinen talouspolitiikka on hyvinvointimme perusedellytys. Haluamme antaa mahdollisuuden kasvuun, useampien yritysten perustamiseen ja useampiin työpaikkoihin, jotta korkealaatuisia palveluita tarjoavan hyvinvointiyhteiskunnan rahoittaminen on mahdollista. Hyvinvointi on rahoitettava työllä, ei velkaantumalla.

Andreas Elfving
Poliittinen sihteeri ja Kansainvälisten asioiden sihteeri
Torvalds: Lisäarvoa panostuksien avulla EU:n rahoituskehyksessä
Leikkaukset eri rahoituskehyksen aloilla tulee näkymään pääasiassa eri tukien maksamisen ehdollisuuksilla tai ottamalla käyttöön tukikattoja esimerkiksi maataloustuissa.
Henriksson: Vesittynyt kehysriihi – suuret ratkaisut jäivät hallitukselta tekemättä
Mihin jäivät merkittävät lisäpanostukset koulutukseen ja tutkimukseen? Tai linjaukset maksuttomasta varhaiskasvatuksesta? Niitä olisi kipeästi tarvittu.
Henriksson perhevapaakistasta: Muistakaa lapset ja perheet
Annan hallitukselle yhden neuvon. Ajatelkaa ensi kädessä lapsiperheitä, Anna-Maja Henriksson sanoo.
Blomqvist: Investointeja nykyiseen liikenneverkkoon tarvittaisiin lisää
Suomen kaltaisessa vientiriippuvaisessa ja suurten etäisyyksien teollisuusmaassa ovat liikenneväyläinvestoinnit elintärkeitä maan elinkeinoelämälle ja kansantaloudelle.
SFP-riksdagsledamöter nöjda: Viexpo får mer resurser
Lobbandet för det österbottniska exportandelslaget Viexpo bar frukt. 200 000 euro i “julklappspengar”.
Henriksson: Otroligt att Finskhetsförbundet får pengar men inte Folktinget
Suomalaisuuden liitto som hätskt kämpar mot svenskan ska få statliga tilläggsresurser medan Folktinget som kämpar för att svenskan ska fungera i samhället kammar noll.
“Vi delar oron – men har egna verktyg för att lösa problemen”
SFP deltar inte i den interpellation som på fredag lämnas in av SDP, De gröna och Vänsterförbundet.
Blomqvist: Stäng eller bygg om farliga plankorsningar
Plankorsningsolyckor är inte ovanliga och myndigheterna har varit medvetna om behovet att åtgärda farliga järnvägskorsningar, men det har skett för långsamt.
Wallin: RKP:n vaihtoehtobudjetti kannustaa työntekoon
Työntekijälle jäisi enemmän rahaa käteen, sillä tuloverotusta lasketaan kaikissa tuloryhmissä.