Ehdotus että Turunmaan sairaalasta tulisi aluesairaala TYKSn alla on ongelmallinen monesta näkökulmasta. Erittäin huolestuttavaa on varsinkin ajatus siitä, että voidaan asettaa ruotsinkielisten palveluiden saatavuus ja erityissairaanhoito vastakkain.
Artikkelit
Hae artikkeleista
Henriksson: Hallitukselta ei herunut tukea rokotetiedottamisen lisäämiseksi
Tänään selvisi, että eduskunta ei myönnä niin sanottuja joululahjarahoja rokotustiedottamiseen.
Rehn-Kivi haluaa vaikuttaa SOTE-uudistuksen lopulliseen tulokseen
Kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi, RKP Uusimaa, sanoo olevansa valmis uuteen kauteen eduskunnassa.
Enemmän tutkimusta ja innovaatiota EU:n horisontilla
Euroopan parlamentti on tänään ottanut isoja askeleita eteenpäin tutkimuksen ja innovaatioiden saralla hyväksyessään Horisontti Eurooppa- eli eurooppalaisen tutkimus- ja innovaatio-ohjelman.
Blomqvist: Dragsviikissa menehtyneiden varusmiesten omaiset olisivat pitäneet olla oikeutettuja oikeudenmukaisempiin korvauksiin
Kolme varusmiestä kuolivat traagisessa onnettomuudessa Raaseporissa viime lokakuussa, ja viime viikolla varusmies kuoli itsenäisyyspäivänä onnettomuudessa Kainuun Prikaatissa.
Torvalds: Itävalta hidastaa CO2- neuvotteluiden edistyksiä
Tänään, maanantaina, Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio pitävät neljännet kolmikantaneuvottelut yksityisautoilun hiilidioksidipäästöihin liittyen. Europarlamentaarikko Nils Torvalds (RKP/ALDE) toimii yhtenä pääneuvottelijana.
Henriksson vaati rahaa rokottamisen valistustoimintaan
Hallituksen on osoitettava, että alhainen rokotusaste otetaan vakavasti. Rokottamisen valistustoimintaan on osoitettava lisää resursseja koko maahan, erityisesti Pohjanmalle.
Torvalds: Jättää tai jäädä, se on Iso-Britannian suuri kysymys
Tänään maanantaina (10.12) EU:n tuomioistuin päätti Iso-Britannian oikeudesta jäädä Euroopan Unioniin. EU-oikeuden mukaan Iso-Britannia voi itse päättää EU:hun jäämisestä ilman toisten jäsenmaiden hyväksyntää.
Pohjanmaan RKP nimesi Hans Snellman ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin 2019
RKP Pohjanmaa nimesi Hans Snellman Kokkolasta ehdokkaaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleihin piirikokouksen yhteydessä tiistaina.
Biaudet: Lagutskottet måste lyfta fram familjevåldet
Lagutskottet har behandlat regeringens proposition om ändring av lagen angående vårdnad om barn och umgängesrätt.