Viljami Kaskiluoto (RKP) asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa Pirkanmaalla. Kaskiluoto asuu Tampereella ja opiskelee Pohjoismaisia kieliä Tampereen yliopistolla. Hän on pitkään ollut aktiivinen RKP:n nuorisojärjestässö Svensk Ungdom:ssa ja hän toimii tällä hetkellä Svensk Ungdomin Helsingin ja Muu Suomen piirin varapuheenjohtajana.
Artikkelit
Hae artikkeleista
RKP haluaa vähentää lapsiköyhyyttä ja ehkäistä nuorten syrjäytymistä
Nuoren ihmisen syrjäytyminen on tragedia nuorelle itselle ja miljoonaluokan kustannus yhteiskunnalle. Jokainen syrjäytynyt nuori on yksi liikaa, siksi RKP haluaa nähdä erilaisia, sekä välittömiä että pidemmän aikavälin toimenpiteitä. Lähtökohtana pitää olla, että kukaan ei jää ulkopuolelle.
Toisen asteen koulutuksen tulee olla maksuton
Koulutuksen eriarvoisuus on kasvava ongelma. Kodin sosioekonominen tausta vaikuttaa yhä enemmän lasten koulunkäyntiin ja tämä kehitys on pysäytettävä nyt.
Rehn-Kivi: Vanhustenhoidon lisäpanostukset kohdistettava henkilöstöön
Vaalikauden viimeinen lisätalousarvio on tänään ollut eduskunnan keskusteltavana. Lisätalousarviossa esitetään lisämäärärahaa vanhustenhoitoon ja erityisesti sen valvontaan.
Ei kannata yrittää uudistaa liian paljon liian lyhyessä ajassa
Sote- ja maakuntauudistuksen tulevaisuus on epävarma perustuslaillisista ongelmista johtuen ja myös ajanpuute korjata näitä ongelmia ennen eduskuntakauden loppua vaikuttaa. Nyt on korkea aika oivaltaa, että ei ole kenenkään intressissä jatkuvasti yrittää tehdä liian isoja uudistuksia liian lyhyessä ajassa.
Kaikilla on oikeus turvalliseen arkeen
Kenneth Eriksson, rikosylikonstaapeli Helsingin poliisilaitoksessa, asettuu ehdolle Helsingissä kevään eduskuntavaaleissa RKP:n ehdokkaana. Eriksson, 58, on uransa aikana työskennellyt vakavien väkivaltarikosten, huumausainerikosten ja ihmiskaupparikosten parissa.
Kolme uutta eduskuntavaaliehdokasta Helsingissä
Kenneth Eriksson, Laura Finne-Elonen ja Niklas Rönnberg asettuvat ehdolle Helsingissä kevään eduskuntavaaleissa RKP:n ehdokkaina.
Biaudet: Enemmän läpinäkyvyyttä vanhustenhoitoon
Hoitajien tehtävä on olla hoitajia! Tämä täytyy pitää mielessä, kun keskustellaan minimihoitajamitoituksesta vanhustenhuollossa, painottaa RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet. Hän nostaa esille ne ongelmat jotka ilmenevät kun yksityiset hoivayhtiöt ja kunnalliset hoitokodit vähentävät tukitoimintoja.
Torvalds suhteellisen tyytyväinen: Historiallinen päätös kuorma-autojen päästöistä
Taistelu hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi Euroopan Unionissa otti ison askeleen eteenpäin maanantai ja tiistai välisenä yönä 19. helmikuuta. Euroopan parlamentti ja neuvosto pääsivät sopuun liittyen EU:n yhteisiin tavoitteisiin koskien kuorma-autojen hiilidioksidipäästöjä niin että päästöt pienenevät 15% vuoteen 2025 mennessä, ja 30% vuoteen 2030 mennessä.
Lapsiavioliitot on pystyttävä mitätöimään
– Eduskunta on tänään hyväksynyt pitkään odotetun lakiehdotuksen lapsiavioliittojen kieltämisestä Suomessa. Tämä on Suomelle iso askel alaikäisten suojelemisessa. Laki suojaa erityisesti tyttöjä sosiaaliselta paineelta, jos tämä on esimerkiksi tullut raskaaksi, sanoo kansanedustaja ja lakivaliokunnan varapuheenjohtaja Eva Biaudet.