Tänään keskusteltiin kansallisen Saariostoasiain neuvottelukunnan tavoitteista tulevalle eduskuntakaudelle. Puhuttiin haasteista, mutta myös niistä mahdollisuuksista meidän ainutlaatuisella saaristollamme on.
Artikkelit
Hae artikkeleista
Kuljetussektori kantaa raskaan vastuun globaalin ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä
Taistelu hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä jatkuu EU:ssa. Joulukuussa Euroopan parlamentti ja neuvosto sopivat yhdessä EU:n tavoitteista autojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen liittyen. Tällä hetkellä neuvotellaan kuorma-autojen hiilidioksidipäästöistä.
Sean Bergenheim asettuu ehdolle Uudellamaalla
Sean Bergenheim, 35-vuotias isä ja yrittäjä, asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa Uudellamaalla.
Pysyvä oleskelulupa ulkomaalaisille korkeakoulusta valmistuneille
Joka vuosi noin 2 000 ulkomaalaista opiskelijaa suorittaa Suomessa korkeakoulututkinnon. Vain murto-osa heistä jää Suomeen tutkinnon suoritettuaan. Tämä on suurta resurssien tuhlausta, RKP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Anders Adlercreutz sanoo.
Ramieza Mahdi asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa Pohjanmaalla
Rkp Pohjanmaa nimesi Ramieza Mahdi ehdokkaaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Mahdi on Vaasan kaupunginvaltuuston jäsen ja Svenska kvinnoförbundetin liittohallituksen jäsen. Mahdi on myös RKP:n integraatiopoliittisen valiokunnan jäsen.
Jens Berg tähtää eduskuntaan
Mediaprofiili ja Hufvudstadsbladetin entinen päätoimittaja Jens Berg asettuu ehdolle kevään eduskuntavaaleissa. Berg (sit.) on ehdolla Uudellamaalla RKP:n listalla. Berg haluaa löytää uusia ratkaisuja Suomelle, jonka edistävänä voimana hän näkee koulutuksen, yrittäjyyden ja innovaatiot.
Berg haluaa myös luoda vahvemman näkemyksen maan kaksikielisyydestä.
Kari Salmi asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa Helsingissä
Kari Salmi on suomenkielisenä ehdokkaana eduskuntavaaleissa RKPn listalla Helsingissä. Salmi syntyi ja vietti nuoruutensa Luumäellä, mutta on uransa aikana asunut Kauhavalla, Kuopiossa, Jyväskylässä, Helsingissä, Vantaalla ja Brysselissä, mikä on luonut laajan näkemyksen Suomea ja Eurooppaa koskevissa kysymyksissä. Salmi palveli puolustusvoimissa vuoteen 2014 asti, jolloin hän jäi reserviin prikaatinkenraalina ilmavoimien esikunnan esikuntapäällikön tehtävästä.
Alueelliset sairaalat ovat meille tärkeitä
Pienemmät sairaalat ympäri Suomea kaksikielisillä alueilla ovat kärsineet hallituksen toimenpiteistä viime vuosina. Palveluja on karsittu ja huoli väestön keskuudessa on suuri.
Kenth Nedergård asettuu ehdolle eduskuntavaaleihin
RKP Pohjanmaa asettaa Kenth Nedergård ehdolle eduskuntavaaleihin. Nedergård on Merenkurkun maailmanperintö ry:n toiminnanjohtaja, valtuustoedustaja ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja Mustasaaressa. Hän on ollut mukana RKP:n toiminnassa jo lähes 40 vuotta, RKP nuorista erilaisiin luottamustehtäviin, kuten paikallisjärjestön puheenjohtaja Sulvassa.
Tanja von Knorring (RKP) ehdolla eduskuntavaaleissa
Tanja von Knorring (RKP) Espoosta asettuu ehdolle eduskuntavaaleissa, Uudellamaalla. von Knorring on Liikennesuunnittelun Seuran toiminnanjohtaja ja hänellä on laaja kokemus yrittäjänä olemisesta lento-, linja-auto- ja kuljetusalalta. Kysymyksiä joiden parissa von Knorring erityisesti haluaa työskennellä, ovat transhenkilöiden oikeudet, liikenne- ja kaupunkisuunnittelu, sekä vanhustenhuoltoa koskevat kysymykset