VAALIOHJELMA
KOHTI PAREMPAA EUROOPPAA
Kuulumme Eurooppaan. RKP haluaa nostaa esiin pohjoismaiset arvot kuten avoimuuden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden. Meille oikeudenmukainen, avoin ja demokraattinen Eurooppa on johtava periaate, jonka tulee ohjata EU:n tulevaisuutta. Puolustamme ihannetta Euroopasta ilman rajoja, Euroopasta mahdollisuuksien maanosana, jossa yksilön turva ja mahdollisuudet
näkyvät kaikissa poliittisissa päätöksissä. Myös vähemmistöjen oikeuksien turvaamisessa EU on tärkeä.
Myös EU:ssa tulee päätökset tehdä niin lähellä kansalaista kuin mahdollista. EU:n ei pidä päättää asioista, jotka kuuluisi hoitaa kunnallisella tai kansallisella tasolla. Suuri osa eduskunnan käsittelemistä laeista pohjautuvat EU-lainsäädäntöön. Siksi meidän pitää vaikuttaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Hyvä yhteiskunta on tasa-arvoinen yhteiskunta. Yksi EU:n sukupuolten välisen tasa-arvostrategian perusajatuksista on lisätä päättävässä asemassa olevien naisten määrää. Työn ja perheen yhdistämisen mahdollisuuksia täytyy merkittävästi parantaa EU:ssa. Tässä asiassa Pohjoismaat toimivat hyvänä esimerkkinä. Meidän on myös EU:ssa opittava hyödyntämään paremmin naisten osaamista niin elinkeinoelämässä kuin politiikassakin.
Sähköisten palveluiden sisämarkkinoita on kehitettävä. Eräs myönteinen esimerkki tästä on nk. verkkovierailumaksujen hintakatto, jonka avulla säädellään operaattorien veloittamia maksuja EU:n sisäisestä televiestinnästä.
Yksikään EU-maa ei saa käyttää väärin sisämarkkinoita sortumalla ns. sosiaaliseen polkumyyntiin tai puutteelliseen ympäristönsuojeluun. Eurooppalainen kuluttajansuoja yhteisine sääntöineen edistää sisämarkkinoita. Kuluttajien oikeudet tulee turvata koko EU:ssa tavalla, joka ei heikennä suomalaista kuluttajansuojaa.
ME MUODOSTAMME EU:N
Me muodostamme EU:n – ei päin vaistoin. RKP on vuosien varrella osoittanut, että panostuksellamme voi olla suuri vaikutus niin kansallisella tasolla kuin Euroopan parlamentissa. Samalla tavoin voi Suomi pienenä maana olla aktiivinen, eteenpäin suuntautunut ja vastuullinen osa EU:ta. Haluamme olla läsnä edistämässä sitä, että EU:ssa tehdään harkittuja päätöksiä ja että EU pyrkii aktiiviseen, selkeään politiikkaan. Haluamme luoda EU:n, jonka päätöksentekoprosessit heijastelevat avoimuutta ja yksinkertaisuutta. Lisäksi parlamentin tulisi jatkossa kokoontua vain
Brysselissä. Tällöin loppuisivat turhat edestakaiset matkat Strasbourgiin, jotka ovat kuormittaneet sekä taloutta että ympäristöä. Euroopan parlamentin vaikutusvaltaa pitää vahvistaa, ja komissiolla tulee olla parlamentin luottamus.
RKP:n mielestä Euroopan parlamentin tulee olla myös itsehallintoalueiden parlamentti. RKP työskentelee jatkossakin sen puolesta, että myös Ahvenanmaa olisi edustettuna Euroopan parlamentissa.
MITÄ MAKSAA MINUUTTI RAUHAA?
Mitä maksaa minuutti rauhaa? Tämä kysymys on ajankohtainen yhä tänään. EU oli alkujaan, ja on tänäkin päivänä, rauhanprojekti. Emme saa koskaan pitää rauhaa itsestäänselvyytenä. Vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkinto on osoitus siitä tuloksellisesta työstä, jota EU on tehnyt rauhan eteen. Rauhan takaamiseksi tulevaisuudenkin Euroopassa meidän on yhdessä tuettava demokratiaa, ihmisoikeuksia ja avoimuutta. RKP haluaa toimia yhtenäisen Euroopan puolesta edistämällä yhteistyötä ja vähentämällä esteitä. Rauhan ja turvallisuuden edellytyksenä on hyvinvointi, jonka voimme taata EU:n avulla.
EU:N AVULLA SYNTYY TYÖPAIKKOJA
Suomessa valmistetaan erinomaisia tuotteita, joita tarvitaan kaikkialla maailmassa. Pienille ja keskisuurille yrityksille on erityisen tärkeää, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet levittäytyä uusille markkina-alueille. EU:n yhteiset sisämarkkinat ovat tuoneet suomalaisille vientiyrityksille merkittäviä mahdollisuuksia, ja niillä on suuri merkitys hyvinvoinnillemme. Suomalaisten vientiyritysten pitää voida menestyä tulevaisuudessakin. Jotta se onnistuu, meidän on edelleen purettava viennin ja kaupan esteitä niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti. Kuljetuksen kannalta Suomi on kuin saari. Siksi toimiva merenkulku on täysin välttämätön.
Euroopan tulevaisuus lepää kärkiosaamisessa. Tarvitaan panostusta koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen. Kasvava nuorisotyöttömyys on yksi suurimmista haasteista, joita Eurooppa joutuu kohtaamaan, ja se on otettava vakavasti kaikilla tasoilla. On pyrittävä määrätietoisin toimin ehkäisemään nuorisotyöttömyyttä esimerkiksi koko Euroopan kattavan nuorisotakuun avulla ja panostamalla liikkuvuuteen sekä koulutussektorilla että työelämässä.
SÄÄNNÖT ON LUOTU NOUDATETTAVIKSI
Eurokriisin tuomat kokemukset tulivat maksamaan meille kalliisti, eivätkä ne saa enää toistua. Kun me päätämme yhdessä, miten toimimme, on kaikkien jäsenvaltioiden kannettava vastuunsa siitä, että sääntöjä noudatetaan. Se koskee myös taloutta ja talouspolitiikkaa. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, jotta voimme rakentaa Euroopan taloudesta kilpailukykyisen ja vahvan. Jokainen jäsenvaltio hyötyy taloudellisesti vahvasta Euroopasta. EU:n päätöksentekoprosessien on oltava demokraattisia, selkeitä ja avoimia niin, että jokainen tietää, miten päätökset ovat syntyneet.
Avointa pohjoismaista hallintokulttuuria tarvitaan myös EU:ssa ja myös komission tulee elää niin kuin se opettaa. Meidän täytyy lisätä avoimuutta ja edistää pohjoismaisia ihanteitamme.
EU:N ON TURVATTAVA KOTIMAINEN RUOKAMME
EU ei saa vetää mattoa kalastajien ja maanviljelijöiden jalkojen alta. Alkutuotannon elinkeinot työllistävät monia, ja heidän on saatava äänensä kuuluviin europarlamentissa. RKP on jo kauan ollut heidän äänitorvensa. Lähituotettu ruoka edistää terveyttä ja paikallista työllisyyttä. Se on hyväksi ympäristölle samalla kun se vähentää turhia kuljetuskustannuksia ja energiankulutusta. Pitää voida harjoittaa kestävää maa- ja metsätaloutta koko Euroopassa. EU:n alueellinen tuki on kanavoitava toimenpiteisiin, joilla on todellinen vaikutus työllisyyteen ja kilpailukykyyn. Torjumme
ajatuksen, että tuet olisivat vain tiettyjä maita varten.
YMPÄRISTÖONGELMAT EIVÄT TUNNE VALTIONRAJOJA
Koska ympäristöongelmat eivät tunne valtionrajoja, ne on hoidettava yhteisesti. Vain määrätietoisella yhteistyöllä voimme vaalia puhdasta ympäristöä Euroopassa ja maailmalla. EU:n pitää olla aktiivinen toimija uuden ympäristösopimuksen neuvotteluissa ja otettava vastuunsa päästöjen vähentämiseksi.
Itämeren tila on kriittinen. Voimme ratkaista Itämeren haasteet vain luomalla tiiviimpää yhteistyötä naapureidemme, erityisesti Venäjän kanssa. Samoja sääntöjä on noudatettava kaikilla EU:n merialueilla. Itämerellä liikkuvien alusten tulee olla kestäviä ja alusten jätevedet on tyhjennettävä satamissa. On oltava parempi valmius käsitellä öljyvuotoja ja toimia onnettomuustilanteissa.
EU:n on otettava aktiivisempi rooli puhtaampien polttoaineiden saannin turvaamiseksi. Niitä tarvitaan niin merillä kuin maissa. Meillä on hyviä esimerkkejä suomalaisesta vihreästä teknologiasta, joka edistää ympäristön kannalta kestävää kasvua. Eurooppalaisen energiapolitiikan tavoitteena tulee olla ilmastonkestävän ja omavaraisen energiatuotannon
turvaaminen kilpailukykyämme heikentämättä. Meillä on erityinen vastuu tuoda esiin napa-alueen ilmaston tuomat erityistarpeet ja toimia sen puolesta, että pohjoinen napa-alue voi kehittyä kestävällä tavalla.
MAAILMA ULOTTUU MYÖS EU:N ULKOPUOLELLE
EU:n ansioista Suomen ääni kuuluu kautta maailman. EU tarvitsee toimivaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan on otettava huomattavasti näkyvämpi rooli globaalilla näyttämöllä. EU:n tulee olla globaali toimija, joka kantaa vastuunsa kehityspolitiikasta muun muassa solmimalla oikeudenmukaisia kauppasopimuksia.
Yhdistyneiden kansakuntien vuosituhattavoitteiden toteutumista voidaan mitata. Siten ne luovat edellytykset poistaa äärimmäinen köyhyys ja saavuttaa kestävä kehitys maailmanlaajuisesti. EU:lla on tärkeä rooli näiden tavoitteiden saavuttamisessa ja YK:n vuoden 2015 jälkeisen kehitysagendan laatimisessa. Vapaakauppasopimukset EU:n ja Yhdysvaltojen välillä sekä eräiden Aasian ja Afrikan valtioiden kanssa ovat tavoiteltavia, sillä ne lisäisivät yritystemme vientimahdollisuuksia ja loisivat uusia työpaikkoja niin EU:n alueelle kuin sen ulkopuolelle. EU:n ja Venäjän
väliset hyvät suhteet ovat yhteinen intressi. On tärkeää, että Venäjä osallistuu vapaaseen kansainväliseen kauppaan ja noudattaa yhteisiä sääntöjä ja oikeusvaltion periaatteita. Venäjän viisumivapaus toisi ehtojen täyttyessä Suomen elinkeinoelämälle uusia mahdollisuuksia. Tuemme EU:n aktiivista ulkopolitiikkaa lähialueiden valtioiden kanssa. Eurooppalaisen puolustusyhteistyön syventäminen mahdollistaa edullisemmat hankinnat sekä tehokkaamman ja paremman puolustuksen.
IHMISOIKEUDET KUULUVAT KAIKILLE
Olemme nähneet eri puolilla EU:ta pelottavaa kehitystä ihmisoikeusrikkomusten osalta. On hyvin huolestuttavaa, että useat EU-maat ovat säätäneet demokratianvastaisia lakeja. EU:n on voitava puuttua tilanteeseen, jossa jäsenvaltio säätää lakeja, jotka rikkovat ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota tai demokratian periaatteita vastaan. Euroopan perusoikeusviraston roolia täytyy vahvistaa. Kaikenlaiseen rasismiin on puututtava. Kaikille on taattava perusihmisoikeudet kaikkialla EU:ssa. Esimerkiksi romanien tilanne ei monissa maissa ole hyväksyttävä. Vastuu EU:n turvapaikka-
ja pakolaispolitiikasta on kannettava yhteisesti, ja se on jaettava tasaisemmin jäsenvaltioiden välillä. Haluamme pyrkiä parantamaan mahdollisuuksia tulla EU:n alueelle laillisesti. Kaikkien ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa on kunnioitettava. Naisiin kohdistuvan väkivallan torjumista on priorisoitava EU:ssa. Sosiaalisten kuilujen kaventaminen hyödyttää Euroopan taloutta ja vakautta. On luotava yhtenäinen näkemys sosiaalisesta vastuusta osana kestävää yhteiskuntakehitystä. Vahvistaakseen asemaansa kansainvälisellä areenalla tulee EU:n liittyä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen.
On varmistettava myös EU-tasolla ne toimenpiteet, jotka turvaavat Euroopan ainoan alkuperäiskansan, saamelaisten, oikeudet omaan kulttuuriin, kieleen ja perinteisiin elinkeinoihin. YK:n julistusta alkuperäiskansojen oikeuksista pitää kunnioittaa kaikessa päätöksenteossa.
RIKOLLISET PITÄÄ VANGITA YLI RAJOJEN
EU antaa meille erinomaiset keinot puuttua kansainväliseen rikollisuuteen. EU-maiden toimivan viranomaisyhteistyön ansiosta olemme saaneet nähdä, että kasvavaa kansainvälistä rikollisuutta voidaan estää. Ihmiskauppa on rikollisten merkittävimpiä tulonlähteitä EU:ssa. Useimmat ihmiskaupan uhrit ovat naisia ja lapsia, jotka pakotetaan seksialalle. Kaikkien EU-jäsenmaiden tulee ottaa käyttöön uusi, tiukempi EU-säännöstö ihmiskaupan estämiseksi. EU:n tulee myös olla vahva toimija taistelussa veroparatiiseja vastaan, niin Euroopan alueella kuin sen ulkopuolella. Korruptiota ja harmaata taloutta täytyy torjua.
LOPETETAAN KINASTELU
Päätökset, jotka vaativat ylikansallisia ratkaisuja kuten ympäristöasiat ja euroyhteistyö, on otettava käsittelyyn EU-tasolla. Toisaalta esimerkiksi merimetsoja, hylkeenpyyntiä tai nuuskaa koskevia päätöksiä tulee voida tehdä kotikamaralla ilman, että joutuu tappelemaan harkitsemattomien EU-direktiivien kanssa. Tänä päivänä yksittäiset EU-maat joutuvat epätarkoituksenmukaisesti
kärsimään ylikansallisten päätösten takia, ja sen on loputtava. Enemmän tervettä järkeä on RKP:n kantava ajatus myös EU-tasolla.